Uunipannari

Joskus tulee sellainen mieliteko, että pannari maistuisi. Ja sehän piti tekaista. Löytyi hieman marjasosettakin pakkasesta, joten laitoin sen kyytipojaksi.

3 munaa

2,5 dl kevytkermaa

2 dl maitoa

n. 4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

50 g sulatettua voita

1 dl sokeria

1 dl marjasosetta

Riko munien rakenne. Lisää kevytkerma. Sekoita keskenään jauhot,

leivinjauhe, vanilliinisokeri ja sokeri. Lisää seokseen. Sekoita hyvin. Li
sää

jäähtynyt sulatettu voi ja maito. Sekoita. Lisää marjasose. Sitten uunivuokaan ja

200 C asteeseen noin puoleksi tunniksi.image

 

Kirjaa pukkaa…

Kuten jo on tullut mainittua, kokkaus on eräs niistä asioista, jotka tulevat suoraan sydämestä. Aihepiirin tiimoilta olenkin viime aikoina väsännyt omaa kokkikirjaa. Appstoresta latailin aikoinaan näpsäkän ohjelman, jolla tätä olen värkännyt.

Perinteistä poiketen päätin tehdä englanninkielisen version, koska jotenkin se luonnistuu mukavammin. Olen tehnyt vähän tiedustelua, eikä näitä tällaisia kirjoja suomalaisesta ruoasta englantilaisille/jenkeille ainakaan liiaksi asti ole markkinoilla. Pyrin kirjassa tuomaan esiin ihan perussuomalaisia ruokia höystettynä erilaisilla omilla kikoillani. Lisäksi kerron kotimaani perinteistä, lähinnä suuremmista juhlapyhistä. Tietenkin pääasiassa ruokien näkökulmasta.

Hieman hikoilua on aiheuttanut näiden julkaisuohjelmien käyttö. Ainakin padin kanssa yhteentoimivista on ollut pulaa. Toinen juttu sitten on mittojen muuntaminen. Meidän kotoiset desilitrat tai grammat eivät välttämättä toimi. Onneksi kaverini google auttoi tässäkin ja sain muunnokset tehtyä

Homma siis jatkuu näillä eväillä. Pientä viilausta vielä löytyy ja konseptin mietintää julkaisun osalta. Intoa toki piisaa! 😃

Avainsanat: , , , , , ,

Leivontaa ja kokkailua

Tänään tuli yllättäen jälleen sellainen olo, että pitäisi saada jotain makeaa. Päätin siis leipoa tiikerikakun. Taitaa olla sellainen perinteinen kotimainen kahvipöydän herkku, jota ainakin minun ikäluokkani on lapsuudessaan mutustellut. Tämän ohjeen mukaan tekaisin:

Kupillinen (n. 2 1/2 dl) vehnäjauhoja
Kupillinen sokeria
3 munaa
200 g voita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa

 

imageVatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Lisää jauhoseos ( vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri). Ota taikinasta erilleen noin kolmannes ja lisää siihen kaakaojauhe sekä maito. Lusikoi puolet alkuperäisestä taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Lisää kaakaolla terästetty taikina väliin ja sitten loput tavallisesta taikinasta. Uunissa tämä koreus velloi noin 50 min nauttien 175 C asteen lämpötilasta.

Tämä on kakku, josta tiedossa monia eri vaihtoehtoja. Näillä eväillä kotopuolessa tätä tehtiin.

Avainsanat: , , ,

Hieman esittelyä

 

Hei lukija!

Olen 46-vuotias, aina ideoita pursuava mies Salon seudulta. Perheeseeni kuuluu avovaimon lisäksi jo reilu 10-vuotias saksanpaimenkoira Zulue.

Harrastan monia asioita. Luen todella paljon, ja tässä blogissa voit varmasti myöhemmin nähdä joitakin kirja-arvosteluja. Kirjat ovat minulle kuin salaperäinen matka mielikuvitukseen. Ne rauhoittavat, antavat ajattelemisen aihetta ja tietysti myös sivistävät. Lähellä sydäntä ovat dekkarit sekä omaelämäkerrat.

Lapsuudesta asti olen viihtynyt paljon keittiössä, enkä pelkästään syömässä. Kokkailut ovat kuuluneet aina lempipuuhiini. On todella mahtavaa löytää uusia makuelämyksiä ja samalla saada perinteisiin ruokiin hieman extrapotkua. Yleensä kokkaan tavallista arkiruokaa. Leipää leivon usein, sillä mikään ei voita uunituoreen leivän tuoksua. Hieman voita päälle ja se on sitten siinä. Ajoittain intoudun makeista leivonnaisista, sillä tunnustan olevani melkoinen herkkusuu.

Uusin tai viimeaikaisin harrastus on valokuvaaminen. Minulla ei ole digijärkkäriä, vaan kuvat otan pääsääntöisesti ipadilläni. Kuvien muokkaaminen on nykyään melko helppoa ja nopeaa. Pidän erityisesti mustavalkokuvista. Olen kiertänyt kotiseutuni kulmia jonkin verran sekä autolla että pyöräillen. Aina ei tarvitse lähteä kauaksi, vaan mielenkiintoisia kuvauskohteita saattaa löytyä aivan lähiseuduilta. Luontoelämysten lisäksi olen saanut tutustua paikallishistoriaan. Kuvausreissua ennen yleensä lueskelen eri kohteista hieman tietoa etukäteen. Historia on kiehtovaa!

Tässä alustavaa tietoa minusta. Palaillaan!

 

 

Avainsanat: , , , , , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi